Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Parkano, Pirkkala, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala (Mouhijärvi ja Suodenniemi), Tampere, Vesilahti, Virrat, Ylöjärvi

Asiakaspalvelu (03) 240 5110, avoinna ma-pe 8.30-15.45

Koukkujärven biokaasulaitos on valtion energiakärkihanke

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on myöntänyt Pirkanmaan Jätehuollon biokaasulaitokselle 4,55 miljoonaa euroa energiakärkihanketukea. Biokaasulaitos rakennetaan 2019-2020 Nokian Koukkujärven jätekeskukseen. Laitoksessa tullaan käsittelemään 17 kunnan biojätteet sekä Nokian jätevedenpuhdistamolla syntyvät lietteet.

- Saatu tuki mahdollistaa hankkeen läpiviennin suunnitellulla tavalla siten, että varmistetaan biojätteille aito ravinnekierto ja biokaasulle laaja liikennekäyttö, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon kehityspäällikkö Esa Nummela.

Laitoksessa syntyvä biokaasu jalostetaan vähäpäästöiseksi liikennepolttoaineeksi esimerkiksi jäteautoihin. Prosessi tuottaa myös kierrätyslannoitteita ja maanparannusainetta.

- Biojäte ja lietteet käsitellään laitoksella omilla linjoillaan, mikä mahdollistaa biojätteiden jatkojalostamisen luomulannoitteeksi, ja typen ja fosforin korkeatasoisen ravinnekierron, kertoo Esa Nummela.

Laitos kytkeytyy osaksi Kolmenkulman alueelle kehittyvää ECO3 -kiertotalouskeskusta.

- Kiertotalouskeskus on hyvä esimerkki mitä julkiset toimijat ja yksityiset yritykset saavat yhdessä aikaan. Julkinen toimija luo alueelle alustan ja infrastruktuurin, jonka puitteissa yksityiset yritykset voivat kehittää uusia kiertotalouden ratkaisuja ja mahdollisuuksia, kertoo Pirkanmaan Jätehuollon toimitusjohtaja Harri Kallio.

Tällä hetkellä biojätteet käsitellään Tarastenjärven jätekeskuksen kompostointilaitoksessa ja lietteet kompostoidaan Koukkujärvellä. Nykyiseen kompostointikäsittelyyn verrattuna uusi ratkaisu tuo merkittäviä etuja, koska laitoksessa pystytään hyödyntämään myös biojätteen ja lietteiden energia.

Ministeriön energiakärkihankeohjelman avulla edistetään tulevaisuuden energiaratkaisuja vuodelle 2030 asetettujen kansallisten ja EU:n asettamien energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Harri Kallio
Puh. 040 842 2600

Kehityspäällikkö Esa Nummela
040 570 0965

Jaa tämä sivu Facebookissa 

Twiittaa

Lähetä linkki

English